Jalgratturid sõidavad suvises Eesti loodusesKuvan ottaja: Karl Markus Antson

Eurovelo 11

Eurovelo 11 on kansainvälinen retkipyöräilyn reitistö, jonka Viron osuus kulkee hyvin eri-ilmeisten ja siksi mielenkiintoisten seutujen halki

Tallinna on suomalaisille "portti" Viroon, mutta Euroopan suunnalta retkipyöräilemään tulijat saapuvat maahan useimmiten Valgan kautta.

Valga-Valka -kaksoiskaupungin kautta Viroon saapuu myös kansainvälisen retkipyöräilyreitistö Eurovelo 11. Kyseinen Kreikasta alkava ja 6750 km pitkä reitti kulkee varsin suoraviivaisesti kohti pohjoista - Puolan ja Latvian kautta Etelä-Viroon, myöhemmin Tallinnasta Helsinkiin ja sen jälkeen Jäämeren rannalle Suomen "keskeltä puoliksi halkaisten". Virossa reitin kokonaispituus on 485 km.

Etelä-Viron luonto on monien retkeilijöiden mielestä lähellä ihanteellista. Seudun maisemat ovat miellyttävän vaihtelevia ja mäkisiä (olematta silti liian raskaita pyöräiltäviksi), ja mäkien lomassa on runsaasti pikkujärviä sekä mutkaisia ​​teitä. Yhdellä päivämatkaosuudella ehtiikin ajamaan pitkät pätkät tiheissä metsissä, jotka äkisti vaihtuvat kukkulan huipuilta avautuviksi avariksi näkymiksi. Paikalliset sanovat "luonnonmaisemien vaihtuvan niin usein, että patikoidessa tai pyöräillessä ei koskaan ehdi kyllästyä".

Osuus #1

Reitti saapuu Viroon Latvian rajalla sijaitsevasta Valgasta ja vie pyöräilijät läpi viehättävän Karulan kansallispuiston, maisemallisesti kauniin Otepään ja viehättävän lomakaupungin Elvan ennen kuin se saavuttaa yliopistokaupunki Tarton. Tällä osuudella on sekä hiljaisia teitä että pyöräteitä, ja maisema vaihtelee metsien, järvien ja kumpuilevien kukkuloiden välillä. Maisema vaihtuu niin usein, ettei matkalla ehditä kyllästyä. 

Nähtävyyksiä osuuden varrella

Ruokapaikkoja osuuden varrella

Yöpymispaikkoja osuuden varrella

Osuus #2 

Tartosta reitti kohti pohjoista kulkee ensin Tartumaalla ja Jõgevamaalla sijaitsevan Vooremaan kylien ja taajamien halki. Tälle geologipiireissä myös Saadjärven drumliinikentäksi kutsutulle seudulle ominaisia pinnanmuotoja ovat pitkänomaiset moreeniselänteet sekä niiden väleihin muodostuneet laaksot järvineen.

Reitti jatkuu Pandiveren ylängölle ja Rakveren kaupunkiin, minkä jälkeen osuus päättyy Vihulaan -  Viron pohjoisrannikon lähellä sijaitsevalle Virumaan kartanoiden seudulle. Tieolot osuudella ovat melko vaihtelevia. Pyöräteitä on noin 40 km pituudelta etenkin Tarton lähistöllä, Jõgevalla, Rakveressä ja Haljalassa eikä osuudella ole sorateitä lainkaan. Toisaalta matkaa on taitettava jonkin verran valitettavasti myös suuren vilkkaan valtatien reunassa.

Pääosin kakkososuuden reitti kulkee kuitenkin pienemmillä asfalttiteillä, joissa liikenne on valtaväylää rauhallisempaa. Osuutta voidaan pitää luonnonkauniina, etenkin Vooremaan halki kulkevalta osaltaan.

Nähtävyyksiä osuuden varrella

Ruokapaikkoja osuuden varrella

Yöpymispaikkoja osuuden varrella

Osuus #3 

Reitin viimeinen osuus Vihulasta Tallinnaan kulkee samoja teitä pitkin kuin Eurovelo 10 ja 13 -reititkin. Pyöräiltävänä on siis hyväpintaisia ja suhteellisen vähän liikennöityjä asfalttiteitä. Maardusta Tallinnaan kulkee yhtäjaksoinen ajoväylästä erotettu pyörätie, ja joitain lyhyempiä pyörätien pätkiä on reitillä jo ennen Maarduakin.

Osuuden helmiä ovat Jägalan vesiputous, pohjoisrannikon kauniit niemenkärjet sekä tietysti Lahemaan kansallispuisto vertaansa vailla olevan luontonsa ja kauniitten kartanoittensa kera. Käsmun kapteenien kylään ja siellä avoinna olevaan merimuseoon kannattaa ehdottomasti poiketa.

Nähtävyyksiä osuuden varrella

Ruokapaikkoja osuuden varrella

Yöpymispaikkoja osuuden varrella

Viron kartta