public.homepage.logo
Virolainen jouluateriaLähde: Kairi Tähe

Virolainen jouluateria

Virolaisen joulunvieton erottamaton osa on hyvä ruoka ja siihen liittyvät perinteet

Ei joulupöytää ilman perinteitä

Joulu on tärkeä juhla virolaisille, ja tuolloin ruokapöydät täyttyvätkin herkuista. Virolainen jouluateriointi on saanut vaikutteita saksalaiselta keittiöltä - kattaukseen on aina kuulunut monia lihaisia ruokalajeja, joista osa voi tuntua tai maistua hieman vierailta suomalaisen suussa.

Virossa yltäkylläinen jouluateria nautitaan perinteisesti jouluaattona ja joulupäivänä. Ennen vanhaan ateriaan tuli uskomusten mukaan sisältyä joko seitsemän, yhdeksän tai kaksitoista ruokalajia, jotta perheelle jatkuisi seuraavanakin vuonna vaurautta ja/tai maalla sato-onnea - tästä juontuu myös hyvän ruokahalun eli "Head isu"-toivotuksen ohella käytössä oleva toinen sanonta. Kesken ruokailuhetken huoneeseen astuva vieras voi toivottaa pöydän ääressä istujille "Jätku leiba" eli leivän ja vaurauden pysyvyyttä jatkossakin.  

Vanhojen tapojen mukaan juhlaruokaa piti olla tarjolla koko jouluyön. Yhä tänäänkin osa iäkkäämmästä sukupolvesta harrastaa jouluyön jääkaappisyöpöttelyn sijaan ruokien jättämistä pöydälle jos ei koko yön niin ainakin koko illan ajaksi.

Verimakkara ja hapankaali ovat virolaisten ikisuosikkeja

Jouluruoat ovat Virossa tuhteja ja täyttäviä – niiden tarkoitus on antaa lämpöä ja energiaa kylmän talven keskelle.

Peruskattaukseen kuuluvat jouluisin mm. puolukkahillon kanssa tarjoiltavat verimakkarat (verivorst), hitaasti haudutettu hapankaali (hapukapsas tai täsmällisemmin praekapsas), uuniperunat sekä sianliha - joskin viimemainittu suomalaisille tutun joulukinkun sijasta pikemmin porsaan uunipaistin (ahjupraad) muodossa. Sinappi on sitä monelle Viron-matkalaiselle tuttua tuhtia põltsamaalaista versiota

Myös sianlihasta valmistettu syltty eli lihahyytelö (sült) on tärkeä joulun ja uudenvuoden herkku. Sen kyytipojaksi pöytään asetetaan tavallisimmin pieni purkillinen raastettua piparjuurta eli mädarõigasta. Muina lisäkkeinä aterialla ovat kurpitsasalaatti, usein itsetehdyt sienisäilykkeet ja toisinaan myös suolakurkut.

Vaikka nämä ruokakulttuurin osat juontavat juurensa vuosisatojen takaa, valitsevat yhä useammat virolaisperheet nykyään joulupöytäänsä myös kevyempiä ruokia - kanaa, kalaa sekä erilaisia kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja.

Jouluna nautitaan verimakkaraa

Lähde: Kairi Tähe

Satokauden annit juhlapöydässä

Kuten edellä mainittiin, virolainen elämäntapa ja ruokakulttuuri perustuu vahvasti luonnon antimien hyödyntämiseen satokausien ja vaihtuvien vuodenaikojen mukaan. Kesällä ja alkusyksystä kerätty marjasato, vilja, sienet, vihannekset, hedelmät ja perunat tarjoillaan joko tuoreeltaan tai säilöttyinä.

Perinteisesti ruokaa on säilötty Virossa suolaamalla, savustamalla, etikkaliemeen pikkelöimällä, hilloiksi ja mehuiksi keittämällä sekä muin keinoin niin, että kellarit täyttyisivät talvea varten. Nykyään säilöntä ei toki ole enää välttämättömyys, mutta perinteet ovat yhä vahvoina elossa maaseudulla ja elpyneet ilahduttavasti myös moderneissa kaupunkikeittiöissä.  

Joulu onkin kautta aikain ollut hetki, jolloin pöytään nostetaan parasta, mitä saatavilla on. Myös lihaa monet hankkivat nykyään tuttaviensa avulla suoraan maatiloilta tai metsästyskaudella luonnosta.

 

 

Satokauden herkut

Lähde: Renee Altrov

Jälkiruokien kuningas

Jouluaterian kruunaa tietysti jälkiruoka ja kahvi. Suomalaiseen tapaan luumuhyvettä tai rusina-sekahedelmäkiisseliä harvemmin tapaa virolaisesta joulupöydästä. Niiden sijaan esillä on usein hieman pelkistetymmin omenoita ja appelsiineja, suklaakonvehteja, kenties tuorejuustokakku - ja lähes poikkeuksetta suuri kulhollinen piparkakkuja.

Vaikka vuodenajan suosituimman jälkiruoan tarjoilemiseksi onkin paikallisista supermarketeista saatavilla valmiita pipareita, piparkakkutaloja, taikinoita ja kuorrutteita lähes joka makuun, ei mikään voita alusta loppuun kotona tehtyjen pipareiden tuoksua ja makua. Kauniisti käsin koristeltuina niitä löytää varmimmin joulumarkkinoilta sekä paikallisista konditoriamyymälöistä ja kahviloista. 

Piparkakut ovat niin suosittuja Virossa, että niistä tehdyille veistoksille on omistettu Tallinnassa vuodesta 2006 järjestetty jokavuotinen näyttely Piparkakkumania.

Rapeita pipareita ja mukillinen glögiä – joko alkoholittomana tai hieman terästettynä – se on suussa sulava yhdistelmä, joka lämmittää läpi koko talven.

Piparkakkuja

Lähde: Kairi Tähe

Ravintolaan jouluillalliselle?

Joulukuun mittaan monet ravintolat Virossa koostavat erityisiä juhlamenuja kauden ruoista. Eräät hotellit ja kartanot tarjoavat myös sesonkipaketteja, joihin sisältyy majoitus ja jouluateria - sellaisen varaamalla voit muuttaa poissa kotoa vietettävän joulun ikimuistoiseksi.

Tässä esimerkkejä 2024 joulutarjonnasta:

Myös alla olevat ravintolat ovat kertoneet suunnittelevansa erikoismenuja jouluksi. Tutki nettisivujaan, lähetä heille sähköpostia tai soita ja kysy ruokalistaa ja muista pöytävaraus, sillä sesonki on myös paikallisten keskuudessa suosituinta ulkona aterioinnin aikaa.

Jouluruokia Tallinnan ympäristöstä eli Harjumaalta

Jouluruokia Virumaalla ja Itä-Virossa

Jouluruokia Tarton ja Etelä-Viron ravintoloissa

Jouluruokia Keski-Virossa ja Mulgimaalla

Jouluruokia Pärnussa

Jouluruokia Länsi-Virossa ja saarilla

Häid jõule ja head isu!

...eli Hyvää joulua ja Hyvää ruokahalua!

Inspiroidu myös näistä