public.homepage.logo
Suuri sateenkaarilippu väritti Tarton Pride-kulkuettaLähde: Maanus Kullamaa, Tartto 2024

LGBTQ-matkailijan Viro

Viron LGBTQ+-skene on vielä varsin pieni, mutta Tallinnasta ja Tartosta löytyy jo avoimuutta ja myös trendikkäitä baareja.

Vuoden 2024 alussa Virosta tuli ensimmäinen maa Baltiassa, joka on laillistanut samaa sukupuolta olevien avioliitot. Viron avoimet LGBT-piirit ovat vielä varsin pieniä, mutta Tallinnassa on jo puolisen tusinaa baaria ja yökerhoa, joissa järjestetään yhteisöllisyyttä korostavia illanviettoja ja/tai ohjelmaa varsin säännöllisesti. Myös - tai ehkäpä juurikin opiskelijakaupunki Tartossa vallitsee LGBT-myönteisyyttä henkivä ilmapiiri.

LGBT-oikeudet ja -toiminta

Viron parlamentti hyväksyi kesällä 2023 lakiesityksen, joka sallii samaa sukupuolta olevien avioliitot. Vuoden 2024 alusta lähtien, lain voimaan astumisen myötä, samaa sukupuolta olevat parit ovat myös voineet adoptoida lapsia yhdessä.

Viron LGBT-yhdistys (Eesti LGBT Ühing) on ​​LGBTQ+-yhteisön virallinen edustaja maassa. Sen historia ulottuu vuoteen 2008, jolloin yhdistys perustettiin Tartossa Eesti Gei Noored -nimisenä voittoa tavoittelemattomana järjestönä. Tavoite oli tapahtumien järjestämisen ohella olla nuorten keskuudessa esikuvaksi siitä, ettei kaapista ulos astumisessa ole mitään pelottavaa tai skandaalinomaista. Nykyään yhdistys toimii etupäässä julkisena tiedottajana sekä seksuaalikasvatuksen ja oikeudellisen tasa-arvon edistäjänä.

Tallinnan LGBT-henkiset ajanvietepaikat

Tallinnassa on nykyisin jo kymmenkunta LGBT-yhteisöläisten sekä heidän ystäviensä ja vieraidensa suosimaa yökerhoa ja baaria.

  • X-Baar - Teemailtoineen Viron vanhin homobaari, jossa on useita tanssilattioita;
  • Bar Hungr - Noblessnerin sataman lähelle, Club Halin kanssa samaan osoitteeseehiljattain muuttanut moderni yhteisöbaari, jossa paikalliset ja vieraat voivat ystävineen nauttia hyvästä musiikista ja turvallisesta ilmapiiristä; 
  • Baari Uus Laine - yhteisöllinen ja ohjelmallinen paikka, jossa ketään ei arvostella vaan jokaisen sallitaan tulevan juuri sellaisena kuin on; 
  • Club Hall - Suuri teknomusiikin klubi, jossa esiintyy paikallisia ja kansainvälisiä DJ:itä;
  • Heldeke! - vaudeville- ja burlesque-henkinen teatteribaari Kalamajassa;
  • Möku - pienellä esiintymislavalla varustettu baari kaikille, jotka eivät suhtaudu itseensä liian vakavasti vaan ovat fiksuja keskustelemaan avoimin mielin vieruskaverinkin kanssa; 
  • Paavli kultuuritehas - päivisin vehreä cocktail- ja ajanviettopaikka, iltaisin värikäs ja usein ohjelmallinen yöelämän tyyssija;
  • House 10 - Vanhankaupungin karaokeklubi, jossa baarin ohella useita huoneita oman seurueen kesken lauluiltojen viettämiseksi;
  • Sauna Club 69 - Saunaklubi, jossa on myös oleskelutiloja ja musiikkibaari;  

Mitä muuta tehdä viikonloppulomalla Tallinnassa? Nauti laatuaikaa vierailemalla kaupungin monissa kylpylöissä ja yleisissä saunoissa, taidegallerioissa, tunnustetuissa ravintoloissa ja museoissa, joista kolme nousee yli muiden sisällöltään ja yhteiskunnalliselta kantaaottavuudeltaan - Fotografiskassa ja Juhan Kuusin DokFoto-keskuksessa on usein esillä näyttelyjä, jotka käsittelevät avoimesti eri vähemmistöjen aiheita.

Miehityksistä ja virolaisten matkasta vapauteen kertovan Vabamu-museon pysyväisnäyttelyssä on kesästä 2023 alkaen esitelty myös Viron LGBT-historiaa valokuvin sekä viron- ja englanninkielisen audio-oppaan "From 'such people' to LGBT-activism" ('Sellaisesta porukasta' LGBT-aktivismiin) muodossa.

Iltaöinen näkymä yli Tallinna kattojen

Lähde: Taaniel Malleus, Visit Estonia

Tarton LGBT-ystävälliset ajanvietepaikat

Viron toiseksi suurimmassa kaupungissa sijaitseva Tarton yliopisto on yksi Pohjois-Euroopan vanhimmista yliopistoista. Seitsemäsosa Tarton väestöstä koostuu opiskelijoista, tutkijoista ja opettajista, mikä luonnollisesti edistää kaupungin luovaa ja sivistyneen avointa ilmapiiriä. Täällä "kaapista ulos astuminen" ja vähemmistöjen hyväksyminen on useimmille nuoremmille tarttolaisille niin normaalia, ettei useimpien ajanvietepaikkojenkaan ole koettu tarvitsevan erillistä asiakaskuntamäärittelyä. 

Vanhankaupungin Rüütli-kadulla Lokaal Pirogov julistaa sateenkaariteemaa FB-kansikuvaansa myöten. LGBT+-yhteisön kohtaamispaikkoja ovat myös Möku-baari ja sen kanssa samassa rakennuksessa toimiva Genialistide klubi.

Elämäniloisia drag-tapahtumia - brunch'eja, karaokea ja esityksiä järjestetään myös Supilinnan yhteisökahvilassa Käkk, joka muuntuu iltaisin klubiksi Mülä.

Behemoth's Center (Peemoti keskus) Lille-kadulla on ensisijaisesti queer-yhteisölle suunnattu toimintakeskus, joka tukee LGBT-yhteisöllisyyttä erilaisten taideprojektien avulla. Keskus on arki-iltaisin myös taiteen myyntigalleria ja kokoontumispaikka avarakatseisille.

Ilmakuva Tartosta ja Emajõen ylittävistä silloista

Lähde: Hans Markus Antson, Visit Estonia

Tapahtumat

Virossa on järjestetty avoimia LGBT-yhteisön tapahtumia v. 2003 lähtien, ja ensimmäiseen kulkueeseen Tallinnassa v. 2004 osallistui noin 200 ihmistä. Kului vielä viisi vuotta siihen, että eri Baltian maiden yhteistä Baltic Pride -viikkoa alettiin viettää vuorovuosittain kesäkuun alussa Tallinnassa, Riiassa ja Vilnassa.

Kulkueineen ja muine alatapahtumineen Baltic Pride on viestinyt sanomaa vähitellen jäsenistään yhä välittävämmäksi ja vapaammaksi muuntuvasta yhteiskunnasta, jossa jokaisella tulisi olla oikeus elää hyvin ja turvallisesti seksuaalisuudestaan, sukupuoli-identiteetistään ja itseilmaisunsa tavoista rippumatta. Tallinnassa Baltic Pride järjestettiin viimeksi vuonna 2023 - seuraavana vuorossa on Vilna 3.-7.6.2025.

LGBT+-subkulttuurifestivaali Tallinn Bearty:llä on silläkin jo 10 vuoden mittainen historia. Tapahtuma keskittyy kulloinkin yhteen taiteenlajiin, olipa se sitten kuvataide, elokuva tai musiikki.

Rakveressä ja sittemmin myös Tartossa on lokakuusta 2017 alkaen vuosittain vietetty syksyistä LGBT+-elokuvien kansainvälistä festivaalia Festheart. Festivaali sisältää sekä elokuvanäytöksiä että oheistapahtumia, ja on ensimmäinen kaltaisensa Baltiassa.

Pride-teemainen kulkue ja oheistapahtumia on järjestetty kahdesti myös Tartossa - vuosina 2022 sekä kuluneena kesänä, jolloin Tartu Pride oli osa Euroopan 2024 kulttuuripääkaupunkivuoden virallista ohjelmaa. Genialistiden klubille LGBTQ+-väki (jolla on oma Facebook-kanavansakin) kokoontuu nykyään kuukausittain tapahtumailtoihin nimeltään Vikerruum.

Virolaisen LGBT-yhteisön oma nettilehti Vikervaade ylläpitää aina ajan tasalla olevaa ja monikielistä TAPAHTUMAKALENTERIA eri puolilla Viroa järjestettävistä LGTB-teemailloista ja -tapahtumista.

Vuosittainen LGBT+-elokuvafestivaali Virossa

Lähde: Festheart, Visit Estonia

Inspiroidu myös näistä