Pakkaa eväät ja lähde luontoon
Viron maaseudun kauneimmat ja vähemmän tunnetut vaellusreitit ja levähdyspaikat, joissa on kunnon grillipaikka ulkoruokailua varten.
Pohjois-Viro
Manner-Viron pohjoisin kohta on Purekkarin niemi. Sen 1,5 kilometriä pitkällä kallioisella ja kivirikkaalla polulla on leirintäalue ja kaikki mitä tarvitset piknikiä varten. Niemen kärjessä oin myös pieni saari, jonne pääsee kuitenkin vain meriveden ollessa matalalla.
Itä-Virumaalla on monia hyvin varustettuja ja kauniita tulentekopaikkoja. Äkkekülan urheilu- ja virkistysalueella Narvassa voit viettää aikaa urheilun ja liikkumisen parissa kaikkina vuodenaikoina. Mänty- ja pähkinämetsien ympäröimät kuntopolut ovat ihanteellisia talvikävelyyn, lenkkeilyyn, pyöräilyyn ja hiihtoon. Erityisesti lapsiperheille on tarjolla tulentekopaikkoja, frisbeegolfia ja leikkipaikka.
Lähde: Priidu Saart, Toolbox
Aidun louhos
Aidun louhos ja retkeilyreitti ovat hämmästyttävä ympäristö: kun palavankiven avolouhinta lopetettiin vuonna 2012, louhoskanavat täyttyivät vähitellen vedellä ja luonto alkoi palautua yllättävänkin voimallisesti. Pitkien, suorien louhintakanavien vesi on vaaleansinistä ja läpinäkyvää. Niitä reunustavalla retkeilyreitillä on Aidu-Nõmmen katoksellinen nuotiopaikka, jossa voit valmistaa ruokaa ja levätä.
Itä-Virumaalla liikkuessasi voit kiivetä Iisakun vuorelle, joka on alueen korkein luonnollinen huippu, jossa maisemia pääsee ihailemaan 28 metriä korkeasta näkotornista, jonka huipulta aukeaa mahtava näkymä yli Alutagusen metsien. Alueella on myös on kuntopolkuja ja taukopaikkoja, jotka on varustettu katoksilla, penkeillä ja grillillä.
Monipuolisella Kõrvemaalla on useita tulentekopaikkoja ja virkistysalueita. Yksi sijaitsee esimerkiksi Järvamaalla Matsimäe Pühajärven rannalla, josta alkaa 7,5 kilometriä pitkä vaellusreitti. Järvamaalla on myös näkemisen arvoinen Võlingin retkeilyreitti, jonka varrella on teltta- ja tulentekopaikka. .Jussin luontopolku on 8 kilometriä pitkä kehämäinen reitti, joka kulkee ohittaa järviä ja saavuttaa suon, joka syntyi Neuvostoliiton armeijan toiminnan aiheuttamien toistuvien tulipalojen seurauksena. Reitin keskellä on leirintäalue.
Etelä-Viro
Tartumaan maakunnassa sijaitseva Selli-Sillaotsan vaellusreitti on monipuolinen suolla, metsässä ja hiekkatiellä kulkeva reitti, joka sijaitsee Alam-Pedjan luonnonsuojelualueella. Luontopolun alku kulkee männikön kautta Laevan suon reunalle, jonne on rakennettu 12 metrin korkuinen Suuretükin näkötorni. 4,7 kilometrin pituisella reitillä on kaksi suojaisaa levähdysaluetta.
Järvseljan aarniometsän luontopolulla voit nähdä Viron korkeimmat kuuset, joiden latvat ulottuvat yli 40 metrin korkeuteen. Järvseljan vaellusreitti aarniometsineen edustaa yhtä Etelä-Viron löytämisen arvoista paikkaa, joka on merkitty National Geographicin keltaisella ikkunalla. Nuotion tekeminen reitillä on kiellettyä, mutta nähtävää on paljon.
Mehikoorman kävelypolku ja rantapromenadi on loistava paikka Peipsijärven tunnelmasta nauttimiseen. Reitti on 1,3 kilometriä pitkä ja sopii myös pyörätuoleille tai lastenvaunuille.
Erastvere on Põlvan alueen vanhimpia asuinalueita. Erastveressa on säilynyt vanha kartanopuisto, jossa kasvaa muun muassa Viron korkein lehmus. Puiston vieressä sijaitsee upea Erastvere-järvi, jossa on hyvä uida sekä telttailla rannalla.
Verijärven luontopolku on noin kilometrin pituinen reitti, joka kulkee Verijärven muinaislaaksossa ja metsäpuistossa. Polulla on puiset opasviitat sekä kolme nuotiopaikkaa grillausritilöineen ja lankkupenkkeineen.
Valgan vihreä rautatie avattiin liikenteelle vuonna 1900. Viimeiset junat kulkivat sen kautta vuonna 1970. Nykyään suurinta osaa vanhasta rautatiestä käytetään retkeilyreitinä, joka kulkee metsien ja peltojen läpi sora- ja hiekkatietä pitkin.
Võhandujoen kallioinen ja jyrkkä ranta sekä mäntymetsä ovat yksinkertaisesti lumoavia. Metsän läpi ja joen rannalla kulkee vaellusreitti, jonka varrella on vaja, penkit, nuotio ja grillipaikka. Lepopaikka on korkealla kalliolla. Pysähdyksen aikana matkailijoille avautuvat ainutlaatuiset maisemat.
Ähijärven polku luontopolku alkaa Karulan luontokeskuksen luota. Polku on noin 3,5 kilometriä pitkä, ja se esittelee erilaisia tietyyppejä, joita ovat muun muassa niittytie, Ähijärven rantapolku, kävelypolku, metsätiet, talvitiet ja hevostiet.
Gaujan perinnekulttuurin polku on pidempi, noin 60 kilometriä pitkä reitti. Latvian ja Viron rajan tuntumassa sijaitseva reitti esittelee kahden maan perinteitä ja kulttuureita.
Taageperan vaellusreitin kokonaispituus on 5,4 kilometriä. Polku alkaa ja päättyy Taageperan tulentekopaikalla, jossa myös telttailu on sallittua.
Kauniita tulentekopaikkoja on myös Pühajärven luontopolun varrella, jossa sekä telttailu että tulenteko on sallittua.
Ruunaraipen vaellusreitti on yksi Soomaan kauneimmista paikoista.
Länsi-Viro
Länsi-Virossa on kolme erityisen hyvää retkeilypaikkaa, joissa myös eväiden nauttiminen on mahdollista. Raejärven retkipolku ja telttailualue on rauhaa ja hiljaisuutta tarjoava lepopaikka keskellä metsää. Uinti- ja kalastusmahdollisuuksien lisäksi siellä on 1,7 kilometriä pitkä retkeilyreitti, jonka varrella näet sekä lintujen että majavien jälkiä.
Toinen mahdollisuus Länsi-Virossa on Tuhkanan ranta ja lepopaikka. Pohjois-Saarenmaalla sijaitseva ranta on yksi parhaita uimapaikkoja saaren pohjoisosassa. Mäntymetsän läpi kulkevat pitkospuut vievät sinut parkkipaikalta 500 metrin levyiselle hiekkarannalle.
Kolmas Länsi-Viron retkeilypaikka on Nõvan luonnonsuojelualue, RMK:n Nõvan virkistysalue ja vierailukeskus. Luonnonsuojelualue on perustettu rantamaisemien ja kasviston suojelemiseksi. Se koostuu suurista suoalueista, metsäalueista ja hiekkarannoista. Perakülan ympäristön järviä ympäröivät 5 m korkuiset rantadyynit.
Lähde: Mariann Liimal, toolbox
Parhaat retkieväät
Suomalaisten suosima perinteinen retkieväs on tietenkin grillimakkara. Se ei kuitenkaan kaipaa esittelyjä, ja kenties kaipaat hieman vaihtelua ja haluat kokeilla uudenlaisia retkiruokia. Sitä varten olemme koonneet sinulle muutaman uuden idean.
Kääri esimerkiksi pala lihaa folioon yhdessä porikkanan, sipulin. valkosipulin jsa muiden mausteiden kanssa. Grillaa nyyttiä nuotiolla ja saat maistuvan aterian noin 20-30 minuutissa.
Voit myös ostaa kaupasta valmiin takinan. Taikinaan voit kääriä esimerkiksi vihanneksia. Kun grillaat taikinalla päällystetyn vihanneksen, saat muutamassa minuutissa herkullisen leipämäisen ruoan, joka pitää nälän poissa pitkään. Jos haluat tehdä ateriastasi vieläkin ruokaisamman, vihannesten sijasta voit kääriä taikinaan esimerkiksi grillimakkaraa tai muuta lihaa.
Ne, jotka eivät erityisesti pidä ruoan valmistamisesta, voivat käyttää Virossa tuotettuja kuivapakastettuja retkeilyruokia, joita voi ostaa monista ruokakaupoista. Kaada astiaan vain kuumaa vettä ja odota hetki. Myös monenlaisia säilykkeitä on laajalti tarjolla, ja niiden sisältö lämpiää kätevästi nuotiolla tai grillauspaikalla
Last updated
28.11.2024