Kihnun saari
Kihnu on muinainen merenkulkijoiden ja kalastajien saari, jonka kulttuuriperintö on listattu UNESCO:n aineettomaksi kulttuuriperinnöksi.
Kihnun saarella on noin 700 asukasta, ja saaren verkkainen arki on hyvin yhteisöllistä. Vanhat perinteet, oma murre ja laulut ovat olennainen osa kihnulaisten arkea. Kansantansseilla ja musiikilla on tärkeä asema kihnulaisessa kulttuurissa.
Saaren miehet ovat jo vuosisatojen ajan viettäneet suuremman osan ajastaan merellä naisten huolehtiessa kodista ja perheestä. Niinpä naiset ovatkin monipuolisen käsityöt, kansantanssit, leikit ja musiikin käsittävän omaperäisen paikallisen kulttuuriperinnön säilyttäjiä.
Kihnun kulttuuriperintö ja UNESCO
Kihnun kulttuuriperintö – vaatteet, kieli, musiikki ja käsityöt ovat UNESCO aineettoman kulttuuriperinnön listalla.
Vielä nykyäänkin paikalliset naiset käyttävät yleisesti kansallispukua eli pystyraitaista hametta, ja pienellä saarella kätevin tapa siirtyä paikasta toiseen on moottoripyörä!
Jos haluat saada mahdollisimman paljon kokemuksia alueen kulttuurista, paras aika saarella vierailuun on epäilemättä jokin perinteinen juhlapäivä, kuten juhannus, katrinpäivä tai joulunpyhät, jolloin vanhat perinteet korostuvat erityisen selkeästi.
Lähde: Priidu Saart
Kihnun nähtävyydet
Saaren historiaa ja tunnettujen saarelaisten, kuten kapteeni Kihnun Jõnnin elämää esittelevä Kihnun museo on avoinna ympäri vuoden. Ennakkotilauksesta siellä voi myös opetella tekemään paikallisia käsitöitä tai seurata paikallisten pelimannien musisointia. Vieraat ovat tervetulleita myös Metsamaan perinnetilalle, jossa voi perehtyä saarelaisten arkeen ja katsella Kihuun liittyviä dokumenttielokuvia.
Kihnun majakasta avautuu kaunis näköala koko saarelle sekä ympäröiville luodoille ja kauas merelle.
Kihnuun on helppo tutustua seuraamalla valmista reittiä Kihnu Reesuratas (”Kihnun matkapyörä”) -reittiä, joka kulkee saaren jokaisen neljän kylän läpi. Yhteensä 23 kilometriä pitkän reitin varrella voi tutustua saaren kaikkiin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Reitin voi kulkea autolla, jalan tai vaikkapa polkupyörällä. Polkupyörän voi vuokrata paikan päältä.
Kihnulla maistuvat saariston maut
Kihnulla kalastaminen kuuluu perinteisiin, ja sen vuoksi kala on myös ehdoton ruokailukokemus jokaiselle saarella vierailevalle. Mielessä kannattaa pitää erityisesti tuore savukala, joka pyydetään tuoreena aamulla, savustetaan päivän aikana ja nautitaan illalla perinteisen mustan leivän kera.
Kuten Virossa on tapana, myös Kinulla paikallisia raaka-aineita arvostetaan, ja ruoat valmistetaan takapihan puutarhoissa kasvatetuista tuotteista. Muista, että vaikka jotkin saaristoravintolat saattavat olla kesäisin avoinna päivittäin, on aina parasta soittaa etukäteen ja varata pöytä. Ruoka voi olla yksinkertaista, mutta sen valmistaminen vaatii aikaa ja huolellisuutta!
Jos haluat valmistaa omia ruokiasi Kihnulla, saarelta löytyy myös kauppa, josta ostat kätevästi paikallisia makuja myös tuliaisiksi.
Lähde: Priidu Saart
Paras tapa tutustua Kihnuun on palkata opas
Inspiroidu
Aloita suunnittelu!
Käytä interaktiivista karttaamme matkasi suunnittelemiseen ja uusien kohteiden löytämiseen.
Last updated
03.12.2024